Media

3.6.2017:

Valkoinen kissa kertoili mm. aikuisten satutunneista ja vähän muusta Keskipohjanmaa-lehden haastattelussa. Kiitos toimittaja Juho Mäkelä. Linkki tästä.

12.1.2017:

Valkoinen kissa vieraili radiotaajuuksilla. Juteltiin Radio Novan ihanan juontajan Sari Seppälän kanssa Aikuisten satutunneista ja aikuisten saduista. Nupit kaakkoon tästä.

11.1.2017:

Keski-Uusimaan Viikkouutisessa kyseltiin, miksi aikuisetkin tarvitsevat satuja. Toimittajana Jan Pippinsköld. Kurkkaapa tästä.

21.2.2016:

Nyt uusinta uutta on aikuisten satukirja

Keski-Uusimaa, Aamuposti ja Vihdin Uutiset kirjoittivat aikuisten saduista ja Valkoisen kissan satuvalmennuksista. Toimittajana Anne Sirvio.

"Jokainen meistä on oman elämänsä paras asiantuntija. Ajatusten muuttaminen rakentavaan suuntaan on kompassi, jonka avulla valmennettava pääsee navigoimaan tavoitteeseensa, olipa se sitten millainen tahansa."

Keskari.JPG

5.2.2016:

Saduissa kaikki on mahdollista! – tarinoita ja satuvalmennusta. Uusimmassa Ultra-lehdessä 2/2016 ihanan toimittajan Heljä Oran oivaltava juttu. Kisu kiittää!

"Tarinat avaavat portin unohdettuun maailmaan, syvälle virkistävälle lähteelle, joka löytyy lähempää kuin osasit aavistaakaan. Arjen kuristama todellisuus vapautuu taas hengittämään. Luovuus, värit ja sadut saavat aikuisenkin sydämen sykkimään ja ajatuksen kirkastumaan" - Heljä Ora

12642722_1539911036307131_8547664979007834251_n.jpg

5.2.2016:

Valkoinen kisu jatkaa mediaseikkailujaan. Uusimmassa Minä Olen -lehdessä 1/2016 Marjo-Kaisun kirjoitus Kotimatkalla – poimintoja elämänpolulta. Ja tarinoita siitä, kuka Valkoinen kissa on ja miten se sai alkunsa.

"Olin tilanteessa, jossa minun oli kaikin puolin pakko olla kerrankin rehellinen itselleni. En voinut enää huijata enkä paeta. Vaaleanpunaisten silmälasien läpi kun ei enää näkynyt mitään."

12633599_1539911112973790_5986444069858006573_o_2.jpg

3.2.2016: Uusimmassa Sielunpeilissä 1/2016 Valkoisen Kissan Maailma ja Jofielin Huone kertovat sisäisen tarinankertojan vapauttamisesta ja luovuuden virtaan uskaltautumisesta. Ja aikuisten satujen merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Tulossa myös Kerro tarinasi - tule näkyväksi! Lempeän tehokas valmennusworkhopviikonloppu. Lisää siitä viereisestä Nyt-palkista!

Kiitos Sielunpeilin ihanalle päätoimittajalle, Reetta Aholalle.

"Aikuisten sadut ovat minulle muistutus siitä, että lapsi minussa elää yhä. Tarinat antavat siivet omalle luovuudelleni, ja niillä on sisäiselle lapselleni eheyttävä vaikutus. Tarinat muistuttavat siitä, että tämä minun elämäni on minun tarinani ja sen vuoksi myös arvokas tulla nähdyksi, kuulluksi ja koetuksi" - Monica Lindfors, Jofielin Huone

12657947_1539374733027428_4659195003684010791_o.jpg

--------------------------------------------------------------

20.1.2016: Valkoinen kissa vieraili supersuositun Hidasta elämää -sivuston Vieraskynässä: 7 syytä, miksi aikuistenkin pitäisi lukea satuja. Sivustolla jo 100 000 tykkääjää. Kisu on nyt sadastuhannesensimmäinen tykästelijä!

Kiitos myös upealle kuvaajalle Caius Bruunille!

http://hidastaelamaa.fi/2016/01/7-syyta-miksi-aiku...

hetki_itselle.png

Valkoinen kissa ja sen akka uusimmassa Sielunpeilissä 8/2015 ja Luontaisterveydessä 8/2015. Tarinaa Valkoisen kissan kirjan synnystä, luopumisesta, matkoista vieraille maille ja omaan itseen. Toimittaja: Jutta Saanila Kuvat: Vera Melleri

10636537_1527600927538142_4575118998338991626_o.jpg

Valkoinen kissa tulee seikkailemaan mediaestradeilla. Ole kuulolla!3_paws.jpg